Tässä vihan valtaamassa maailmassa, voiko onnellisuutta olla liikaa?
Viime aikoina onnellisuus ja sen puuttuminen on ollut lähipiirini keskusteluissa läsnä. On pohdittu elämän merkitystä, oman tien oikeaa suuntaa sekä tehtyjä ja tekemättömiä valintoja. On mietitty oman onnellisuuden lähteitä sekä sitä ikuista mysteeriä:
Miksi toisen onni tuntuu olevan toisilta pois?
Kantapään kautta oppineena voin kertoa, että liika kontrolloiminen ja asioiden suunnittelu etukäteen syö onnellisuutta rotan lailla. "Näin sen pitäisi mennä" -ajattelun voi heittää lähimpään bioroskikseen mädäntymään. Asiat harvoin menevät juuri niin ja tämän tietää myös koko kansan rakastama Pekka Pouta. Tietynlainen tulevaisuuden suunnittelu ja järkevä ajattelu on ihan OK - tarkoitan tällä sitä, ettei joka viikko mene ja tuhlaa tonnin seteleitä asioihin, joita ei oikeastaan tarvitse vaan hankkii ne puhtaasti tehdäkseen itsensä mukamas onnelliseksi, vaan sen sijaan suunnittelee raha asiansa niin, ettei parin baariviikonlopun tai shoppausreissun jälkeen lennä laskut maksamatta roskakoriin.
Materiaalionni ei kuitenkaan ole pysyvää. Se on hetkellistä onnea. Todellinen onni tulee sisältä. Tekemällä asioita, joita rakastaa, asioita, joista nauttii - ennen kaikkea välittämättä muiden mielipiteistä, muiden sanomisista ja muiden menoista. Ettei mene juttuun mukaan "Koska naapurin Niina niin minäkin." Cheekkiä lainaten: oma maailma, omat säännöt, koska teit mitä teit vihaajat vihaa.
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Ei kommentteja